Nimeni on Kari Pölönen.
Ja juu, olen kaukaista sukua Perttu ja Markku Pölöselle. 🙂

Olen Pohjois-Karjalassa syntynyt someaktiivi, aviomies, isä, ukki, eläköitynyt pastori, freelancer-puhuja sekä yhteisövalmentaja (SLK Suomi ry). Luottamustehtäviini lukeutuu mm. KD Savonlinnan johtokunnan jäsenyys ja Savonlinnan kaupungin teknisen lautakunnan varajäsenyys sekä yhteiskristillisen SLK Suomen hallituksien jäsenyys.
Harrastuksiini kuuluu lukeminen, luonnossa oleilu ja sauvakävely. Meillähän on Savonlinnassa huikeat maisemat ja laadukkaat lenkkipolut, missä samoilla. Niitä passaa hyödyntää, kehittää ja kehua. Vas. yläkuvassa olemme Tuula-vaimoni kanssa. Avioliittomme täytti v. 2026 46 v.

Kouluttauduin ensin autoalalle, sitten seurakuntatyöhön. Pastorin polku alkoi Joensuun nuorten parissa 1980. 1983 alkoivat ”oikeat pastorin hommat” Punkaharjulla. Sittemmin perhettä on kuljetettu kutsumuksen tuulissa useissa kaupungeissa ja lähetystyössä Venäjän Karjalassa. Innostavimpia koulutuselämyksiä ovat olleet lukuisat johtajuus- ja valmennuskoulutukset, erityisesti kansainvälisen kumppanini NCD Internationalin tuottamat.
Työhistoriaani sisältyy myös 6 vuotta yrittäjyyttä. Ymmärrän yrittäjyyden arvon ja yrittäjyyden tukemisen tärkeyden. Savonlinnan kaupungin strategiaan on näiltäkin osin helppo yhtyä.
Pätkä työttömyyttä on kartuttanut kokemuspääomaa. Osaan ymmärtää, miltä työttömän osa tuntuu ja mitä venymistä se vaatii – taloudellisesti ja muutenkin.
Savonlinnassa olen asunut vuodesta 2005 alkaen, jolloin aloitin 6 vuoden pestin Savonlinnan helluntaiseurakunnassa. Myöhemmin kävin töissä muualla, viimeisimmäksi Kiteellä. Siellä opin uutta erityisesti monikulttuurisuuden olemuksesta, ymmärtämisen pulmista ja arvosta.
Pienimuotoisen freelancer-työni toimiston ikkunasta saan katsella Olavinlinnaa. Meillä on hieno kaupunki, jota passaa asuttaa, kehua ja kehittää!
Freelancer toimintaa toteutan Joku-seurakuntapalvelu -nimikkeellä.
Tätä palvelua täydentää Sähköpaimen -verkkovalmennus ja -koulutus.
Yksityisen Facebook-profiilin sekä Arvosi ääni -profiilin ja näiden Arvosi-, sekä SLK-sivujen https://slksuomi.wordpress.com/ kautta opit halutessasi tuntemaan minut paremmin kuin anoppini, joka ei ole somessa. 🙂 (Hän on jo Taivaan Isän luona.) Pilvessä tapaamismahdollisuuteen kuuluu myös Instagram alusta.
Ollaan yhteyksissä! Olisi kiinnostavaa tietää, millaista vastakaikua ajatukseni, tavoitteeni ja julkaisuni vaikuttavat sinussa. Arvostaisin sitä kovasti.